Isännöintiblogi, nyt aloitetaan.

Vastuuisännöinti Oy
Isännöitsijää etsimässä?

Isännöintiblogi nro 1.

Isännöitsijä Tommy Jansson kertoo blogissaan isännöintialan kuulumisia, erityisesti kaupungeista Helsinki, Hämeenlinna ja Tampere. Huomioi videosarjamme, joka täydentyy vähitellen mm. youtubessa. Isännöintiblogi ei ole mainos.

Hei ja kiitos kun avasit blogini. Sinulle kirjoittaa isännöitsijä Tommy Jansson, jonka tarkoitus on tässä aloitella omaa blogia. Minulla siis ei ole kokemusta blogeista, yleisiä kuulumisia olen kirjoitellut lähinnä facebookiin ja viime aikoina olen laittanut kuvia myös instagramiin. Saatan ottaa kuvia hyvin hoidetuista pihoista tai mielenkiintoisista rakennuksista, jotka sopivat suomalaiseen ympäristöön, meillä on maailman kaunein maa. Meillä moititaan paljon rakentamista, mutta on meillä paljon hyvääkin tällä rintamalla, kerrottavaa olisi niin paljon ja haluan tuoda esiin myös näitä positiivisia puolia. Tekstit, kuvat ja videot ovat siis vasta alussa ja lisään niitä vähitellen, hiljaa hyvä tulee. Minulla on aika paljon mielipiteitä liittyen alaani ja haluaisin kertoa näistä mielipiteistä myös muille.

Hieman taustaa itsestäni. Olen ollut miltei koko ikäni kiinteistöalalla, iältäni olen 45 vuotias ja kolmen lapsen onnellinen isä. Minua on aina kiinnostanut rakennukset, arkkitehtuuri, asuminen, sekä yhteisöissä eläminen. Oma ammattini on juuri se mitä haluan tehdä, vaikka työni on erittäin haastavaa monessakin eri suhteessa. Ei riitä, että on taloushallinnon ammattilainen, lakia lukenut, kokoustekniikan taitaja tai tuntee rakennustekniikan mikä muuttuu alati. Mielestäni on tärkeä asettua tavallisen asujan saappaisiin ja miettiä miten hän kokee asumisen omassa taloyhtiössään. Asukkaan pitää voida tuntea, että hänellä on turvallista asua kotonaan ja kotia huolletaan ja korjataan tarpeen mukaan, eikä asuminenkaan olisi liian kallista.

Yksi syistä miksi lähdin tätä blogia kirjoittamaan on se, että haluan monessakin asiassa muutosta parempaan. esimerkiksi lainsäädäntö ei aina vastaa taloyhtiöiden tarpeisiin ja muutoksille oli tarvetta, tässä tarvitsemme ison yleisön apua. Lainsäädäntöä on aika hankala muuttaa yksilötasolla, mutta taloyhtiöillä on sentään keinot omien sääntöjen luontiin heti lainsäädännön jälkeen. Välillä on syytä pysähtyä miettimään, että vastaako taloyhtiön yhtiöjärjestys tätä päivää. En vain tarkoita vanhaa ulkoasua, tai vanhentuneita pykäliä. Yhtiöjärjestys on taloyhtiön lakikirja, jota voi muuttaa määräenemmistöllä silloin kun tarvetta on. Niin monet tarpeettomat väärinkäsitykset ja ymmärrykset voitaisiin välttää selkeillä säännöillä, joihin voisi tarvittaessa ottaa hyvinkin yksityiskohtaisia kirjauksia. Erilaisilla yhtiöillä, rakennuksilla, jopa osakkailla on erilaiset tarpeet ja liukuhihnalta kopioitu yhtiöjärjestys ei välttämättä silloin ole paras vaihtoehto. Tulen kirjoittamaan tästä aiheesta laajemmin tulevissa blogeissani.

Tommy Jansson

 

Mikäli pidät sivustamme, niin tykkää Facessa:-)

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*